206

Web-kehitys

Tämän lajin tehtävät perustuvat tieto- ja viestintätekniikan perustutkintoon. Perustutkinnon ammattinimike on ohjelmistokehittäjä.

Työpaikka voi olla esimerkiksi ohjelmistokehityksen työtehtävissä ohjelmistoalan yrityksissä, julkisella sektorilla, mainostoimistoissa tai muissa vastaavissa yrityksissä.

Aikataulut ja info

Yleiskuvaus kilpailulajista

Web-kehittäjä ohjelmoi verkkosovelluksia eli verkkoselaimen kautta käytettäviä digitaalisia palveluita. Työ voi liittyä esimerkiksi yrityksen verkkosivuston, verkkokaupan, ajanvarauspalvelun tai muun verkkopalvelun toteuttamiseen. Tavoitteena on rakentaa toimivia, turvallisia ja käyttäjäystävällisiä palveluita eri päätelaitteilla käytettäväksi.

Käytännön työssä web-kehittäjä suunnittelee ja toteuttaa käyttöliittymiä, kirjoittaa ohjelmakoodia, testaa sovelluksia sekä ylläpitää ja kehittää olemassa olevia palveluita. Työssä hyödynnetään erilaisia ohjelmointikieliä, kehitystyökaluja ja tietokantoja. Web-kehittäjä tekee usein yhteistyötä asiakkaiden, suunnittelijoiden ja muiden ohjelmistokehittäjien kanssa.

Työ edellyttää ongelmanratkaisukykyä, loogista ajattelua, tarkkuutta sekä jatkuvaa uuden oppimista, sillä teknologiat ja verkkopalvelut kehittyvät nopeasti.

Taitaja-kilpailu koostuu työelämää vastaavista tehtävistä, joissa kilpailija toteuttaa osia asiakasprojektista. Kilpailun eri osissa voidaan keskittyä esimerkiksi käyttöliittymäsuunnitteluun, ohjelmointiin, palvelin- ja tietokantatekniikoiden hyödyntämiseen sekä valmiin palvelun testaamiseen ja julkaisuun.

Kilpailussa arvioidaan ohjelmointi- ja ongelmanratkaisutaitoja sekä kykyä toteuttaa toimivia, turvallisia ja käyttäjien tarpeita vastaavia digitaalisia palveluita. Työssä huomioidaan käyttäjäystävällisyys, saavutettavuus, tietoturva ja asiakkaan tarpeet. Kilpailija työskentelee järjestelmällisesti ja hyödyntää alan kehitystyökaluja sekä moderneja web-teknologioita.

Kilpailu on yksilökilpailu.

Osaamisvaatimukset

Kilpailulajin osaamisvaatimukset perustuvat ammatillisen perustutkinnon kiitettävän tason osaamiseen sekä Taitaja-kilpailun yhteisiin teemoihin. Lajin sisältö, tarkemmat osaamisvaatimukset ja kilpailun suunnittelua ohjaavat yleiset periaatteet on kuvattu lajin teknisessä kuvauksessa.

Tehtäväpankki

Esimerkkitehtävä

Vuoden 2024 finaalissa kilpailijoilla oli tehtävänä luoda verkkosivusto, joka esittelee vanhoissa videopeleissä saavutettuja huipputuloksia. Sivustolle piti luoda etusivu, jossa oli listattuna uusimmat huipputulokset, sekä pelikohtainen sivu, jossa näkyivät eri pelaajien tulokset ja heidän sijoituksensa verrattuna muiden pelaajien tuloksiin. Sivustolle piti luoda toimiva hakutoiminto ja varmistaa, että sivusto toimii suunnitellusti sekä tietokoneella että älypuhelimella. Ulkoasullisesti sivustolla piti käyttää asiakkaan värejä, logoja sekä kuvia. Arviointikriteereinä olivat sivuston luomiseen käytetyn koodin selkeys, toimivuus ja saavutettavuus.  

Tämä ja muut menneiden Taitaja-tapahtumien tehtävät löytyvät Skills Finlandin Taitaja-tehtäväpankista.

Lajivastaavat

Joonas Iivonen.

Joonas Iivonen

Business College Helsinki

Lajiohjausryhmä

  • Laura Järvinen (päätuomari), Business College Helsinki
  • Tomi Ahokas, Opetushallitus
  • Heikki Jylänki, Koulutuskeskus Salpaus
  • Marko Kairinen, Turun ammatti-instituutti
  • Jari Leivo, Riveria
  • Jyri Lindroos, Keuda
  • Eerikki Maula, Tampereen seudun ammattiopisto Tredu
  • Jarkko Turpeinen, Riveria

Lajin yhteistyökumppanit