Hiusmuotoilu

302

Hiusmuotoilu

Tämän lajin tehtävät perustuvat hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnon tutkinnon perusteisiin. Perustutkinnon ammattinimikkeet ovat parturi-kampaaja, kosmetiikkaneuvoja sekä kosmetologi.

Työpaikka voi olla osaamisalasta riippuen esimerkiksi kampaamossa ja parturissa itsenäisenä yrittäjänä, toisen palveluksessa, vuokratuoli- tai sopimusyrittäjänä

Aikataulut ja info

Yleiskuvaus kilpailulajista

Parturi-kampaaja on asiakaspalvelija, jonka arkipäivään kuuluu asiakkaille sopivien palveluiden suunnittelu ja toteuttaminen. Parturi-kampaajalla on ammattitaito tehdä asiakkaille hiustenleikkauksia, hoitoja, kemiallisia käsittelyitä sekä kampauksia erilaisilla tekniikoilla.

Työskentely edellyttää teknistä ja teoreettista osaamista sekä ajan ja kokonaisuuksien hallintaa. Kolmiulotteinen hahmottaminen sekä vahvat asiakaspalvelutaidot tukevat onnistunutta lopputulosta. Tuotetuntemus sekä työ- ja asiakasturvallisuudesta huolehtiminen ovat osaamisen ydintä.

Työskentelyssä huomioidaan taloudellisuus, kestävä kehitys ja yrittäjämäinen toimintatapa.

Taitaja-kilpailussa kilpailija toteuttaa työelämälähtöisiä palvelukokonaisuuksia, jotka voivat sisältää esimerkiksi hiusten leikkauksia, värjäyksiä, rakennekäsittelyitä, kampauksia sekä asiakaspalvelu-ja myyntitilanteita. Kilpailutehtävissä arvioidaan teknisen osaamisen lisäksi palvelun suunnittelua, aikataulutusta, asiakaspalvelua, tuotesuosituksia sekä valmiin työn laatua. Palvelukokonaisuuteen voi kuulua myös kotihoidon ohjaus ja asiakaspalautteen käsittely.

Kilpailu on yksilökilpailu.

Osaamisvaatimukset

Kilpailulajin osaamisvaatimukset perustuvat ammatillisen perustutkinnon kiitettävän tason osaamiseen sekä Taitaja-kilpailun yhteisiin teemoihin. Lajin sisältö, tarkemmat osaamisvaatimukset ja kilpailun suunnittelua ohjaavat yleiset periaatteet on kuvattu lajin teknisessä kuvauksessa.

Tehtäväpankki

Esimerkkitehtävä

Finaalissa vuonna 2024 työskenneltiin juhlakampauksen parissa. Tehtävänä oli tehdä juhlamekkoon ja tilaisuuteen sopiva juhlakampaus. Tehtävässä oli hyödynnettävä järjestäjän antamaa hiuskoristetta ja sommiteltava se osaksi kampauksen kokonaisuutta. Arviointikriteereinä olivat kampauksen tekninen taidokkuus ja näyttävyys sekä yhteensopivuus mallin pukeutumisen kanssa.

Tämä ja muut menneiden Taitaja-tapahtumien tehtävät löytyvät Skills Finlandin Taitaja-tehtäväpankista.

Lajivastaavat

Tiina Perikangas.

Tiina Perikangas

Stadin ammattiopisto

Lajiohjausryhmä

  • Taneli Ylinen (päätuomari), Stadin ammattiopisto
  • Kirsi Hangasmaa, Koulutuskeskus JEDU
  • Naomi Katayi, HairartistNaomi
  • Anna Kylä-Kaila, Opetushallitus
  • Antero Lahtinen, Miraculos Oy / Four Reasons
  • Satu Laiho, Länsirannikon Koulutus Oy WinNova
  • Sari Lehti, Riveria
  • Tiina Makkonen, Riveria
  • Jenna Oravakangas, Keuda
  • Sini Silfvenius-Bart, Suomen Hiusyrittäjät Ry

Lajin yhteistyökumppanit