Puuseppä pitää vanerilevyä kädessään.

401

Puuseppä

Tämän lajin tehtävät perustuvat puuteollisuuden ja taideteollisuuden perustutkintoihin. Perustutkinnon ammattinimikkeet ovat puuseppä ja artesaani.

Työpaikka voi olla osaamisalasta riippuen esimerkiksi puurakenneosia valmistavassa yrityksessä, saha- ja puulevyteollisuuden valmistus- ja jatkojalostustehtävissä, puusepänverstaalla, huonekalutehtaalla tai itsenäisenä yrittäjänä.

Finaali

Taitaja2024 Kuopio -tapahtuman puuseppälajin finaali järjestetään Mikkelissä Etelä-Savon ammattiopistossa Raviradantien yksikössä.

Etelä-Savon ammattiopisto
Raviradantie 4-6
50100 Mikkeli

Yleiskuvaus kilpailulajista

Kilpailussa valmistetaan puusepälle tyypillinen tuote. Kilpailija osaa käyttää puusepänalan peruskoneita, käsityövälineitä sekä CNC-konetta. Kilpailija osaa suunnitella tuotteen valmistuksen eri työvaiheet ja työskennellä turvallisesti. Työn tulee olla valmis ajallaan, mittatarkka ja laatuvaatimukset täyttävä. Valmis tuote on laadukas ja myyntiin kelpaava.

Kilpailutyö valmistetaan kilpailupaikalla olevista materiaaleista työpiirustusten ja -ohjeen mukaisesti. Arviointi perustuu tutkinnon perusteiden kiitettävän tason vaatimuksiin. CNC-koneen ohjelmointiin ja käyttöön annetaan erillistä koulutusta.

Puuseppä on ikärajaton laji. Kilpailu on yksilökilpailu. Huom. Tässä lajissa semifinaaleihin voi ilmoittautua 3 kilpailijaa / oppilaitoksen toimipiste.

Osaamisvaatimukset

Ammattitaitovaatimukset perustuvat puuteollisuuden ja taideteollisuuden perustutkintojen tutkinnon perusteiden kiitettävään (K5) tasoon.

Menestyvä kilpailija hallitsee puuteollisuuden- tai taideteollisuusalan perustutkinnon sisällöt:

  • puusepänteollisuuden koneistus-, heloitus-, kokoonpano ja viimeistelytyöt
  • valmistuksen suunnittelu
  • CNC-ohjelmoinnin perusteet työpiirustukset ja -määräimet
  • asiakaslähtöinen valmistustoiminta
  • yrittäjyyden keskeiset periaatteet ja ammattietiikka
  • kestävän kehityksen periaatteet
  • työturvallisuus ja -ergonomia.

Taitovaatimukset:

  • piirustustenlukutaito
  • osaluettelon teko
  • puuntyöstön perusmenetelmien ja -rakenteiden hallinta
  • materiaalituntemus
  • perustyöstökoneiden ja -välineiden hallinta
  • käsityökalujen ja -koneiden hallinta
  • puusepänteollisuuden koneistus-, heloitus-, kokoonpano ja viimeistelytyöt
  • CNC-koneen käyttö ja ohjelmointi
  • työturvallisuus
  • kalusteen viimeistelyn perusteet
  • asiakaslähtöinen valmistustoiminta.

Tehtäväpankki

Löydät lajin menneiden Taitaja-tapahtumien tehtävät Skills Finlandin Taitaja-tehtäväpankista.

Lajivastaavat

Lajiohjausryhmä

  • Arto Väisänen, Etelä-Savon ammattiopisto Esedu
  • Elina Huopalainen, Etelä-Savon ammattiopisto Esedu
  • Wili Vuorinen, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia
  • Juhani Horelli, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia
  • Aapo Yli-Koivisto, Turun ammatti-instituutti
  • Jaakko Järvi, Puulon Oy
  • Vesa Kupila, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Luksia
  • Marko Varjos, Koulutuskuntayhtymä Salpaus
  • Jarno Pöntinen, Opetushallitus

Lajin yhteistyökumppanit

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit