Turvallisemman tapahtuman periaatteet

Yleiset periaatteet

Luodaan yhdessä positiivinen, hyvän mielen Taitaja2024 Kuopio-tapahtuma! 

Taitaja2024 Kuopio-tapahtuma haluaa tarjota yhdenvertaisen ja kunnioittavan ympäristön kaikille tapahtumaan osallistujille. Kaikilla on oikeus osallistua tapahtumaan ja tuntea olonsa turvalliseksi. Jokaisella on oikeus henkiseen ja fyysiseen koskemattomuuteen. Moninaisuus tarkoittaa meille muun muassa seksuaalisuuden, kehojen, sukupuolen, etnisyyden ja toimintakyvyn moninaisuutta. Minkäänlainen kiusaaminen, rasismi ja syrjintä eivät kuulu Taitaja-tapahtumaan. Pyrimme olemaan tekemättä oletuksia toistemme identiteetistä tai taustasta. Jokaisella on oikeus määritellä itsensä. 

Tapahtumassa tai tapahtumaan liittyvässä viestinnässä tai sosiaalisessa mediassa ei hyväksytä epäasiallista käytöstä keneltäkään. Tapahtumassa tulee käyttäytyä kaikkien viihtyvyys huomioiden ja antaa työrauha erityisesti Taitaja-kilpailijoille ja lajitoimijoille. Puhutaan aina kunnioittavasti. Jokainen on vastuussa tilojen viihtyvyydestä ja siisteydestä sekä omasta käytöksestään. Asiattomaan käytökseen puututaan järjestyksenvalvojien ja turvallisuusorganisaation toimesta. Jos huomaat epäasiallista käytöstä, ole yhteydessä häirintäyhdyshenkilöihin tai järjestyksenvalvojiin. Epäasiallisesti käyttäytyvää henkilöä puhutellaan ja tarvittaessa henkilö voidaan poistaa tapahtumasta. 

Kilpailijat 

Lajitoimijat 

Kilpailuhuoltajat 

Tapahtuman työntekijät 

Tapahtuman vierailijat 

Häirintäyhdyshenkilöt tapahtumassa  

Häirintäyhdyshenkilöt tapahtumaan tulevat Safefspacehost:n kautta. Jos tapahtumassa havaitsee epäasiallista käyttäytymistä tai joutuu epäasiallisen toiminnan tai häirinnän kohteeksi, voi ottaa yhteyden häirintäyhdyshenkilöihin. Tapahtumassa häirintäyhdyshenkilöt päivystävät Kuopio-hallilla, mutta liikkuvat tarvittaessa myös Savilahteen. Järjestyksenvalvojien kautta saa myös yhteyden häirintäyhdyshenkilöihin. 

SaferSpace Host-tiimin tavoittaa Whatsapilla, Telegrammilla sekä suoraan soittamalla numerosta 0468860786.

Voit antaa palautetta tapahtuman saavutettavuudesta ja turvallisuudesta tapahtuman järjestäjälle myös jälkikäteen taitaja2024@sakky.fi.

SaferSpace Host

SaferSpace Host-tiimin
tavoittaa Whatsapilla, Telegrammilla sekä suoraan soittamalla numerosta 0468860786.

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit