Taitaja osaa myös fiksun rahankäytön

Myönsimme sitä tai emme, niin rahalla on meidän kaikkien elämässä aika iso merkitys. Tietenkin eri elämänvaiheissa eri määrä rahaa tuntuu isolta taikka pieneltä summalta ja kulutustottumukset määräytyvät käytettävissä olevan rahamäärän mukaan. Ajattelen, että rahan arvoa ja minkälaisiin asioihin rahaa kuluu ja mihin mikäkin määrä rahaa riittää, on hyvä opetella ihan pienestä pitäen.

Muistan, että itse sain lapsena usein rahaa joululahjaksi ja ”heti” seuraavan kerran kesäkuussa syntymäpäivälahjaksi. Elettiin markka-aikaa ja yhtä puolivuotiskautta varten rahaa oli käytettävissä vuodesta riippuen 50-100 markkaa. Rahat säilytin tuolloin käteisenä kukkarossa lipaston laatikossa. Opin aika nopeasti arvioimaan, mihin ja minkä verran rahaa kannatti missäkin hetkessä vuotta käyttää.

Nyt minulla on 14- ja 16-vuotiaat lapset ja heillä on rahaa käytettävissä jonkin verran enemmän kuin minulla aikoinaan – toki nykyään nuorilla on myös paljon enemmän kohteita, johon rahaa on mahdollista käyttää. Käteistä meidän perheen nuoret eivät käytä, vaan maksut tapahtuvat kortilla ja rahan riittävyyttä he seuraavat OP-mobiilista. Kumpikin tekee kotona tiettyjä askareita, joista rahaa on mahdollista tienata ja 16-vuotias sai tulevaksi kesäksi ensimmäisen kesätyöpaikan. Olen pyrkinyt oivalluttamaan omille nuorilleni turvallista rahan käyttöä ja opettaa heitä itse arvioimaan sitä, mihin rahaa kannattaa milloinkin käyttää.  

Minulle on merkityksellistä, että olen töissä sellaisessa pankissa, joka haluaa ja voi osalta osallistua lasten ja nuorten taloustaitojen valmentamiseen. Me pankkilaiset olemme raha-asioiden hoitamisen ammattilaisia ja mielestäni meidän tehtävänämme on tarjota asiakkaillemme riittävästi oikeellista tietoa omien pankkiasioiden hoitamiseksi turvallisesti. Haluamme myös valmentaa asiakkaitamme ja potentiaalisia asiakkaitamme tekemään parempia taloudellisia valintoja, jotka mahdollistavat kestävän talouden ja raha-asioiden hoitamisen. Tätä työtä meidän pankin ammattilaiset tekevät joka päivä arjen kohtaamisissa – me neuvomme niin nuoria, aktiivi-ikäisiä kuin senioreitakin, miten omia pankki- ja talousasioita voi hoitaa mahdollisimman sujuvasti ja turvallisesti, miten omaa taloudellista asemaansa voi suunnitella ja tehdä pitkän aikajänteen ratkaisuja oman talouden tilanteen vahvistamiseksi esimerkiksi säästämällä ja sijoittamalla omaan aikajänteeseen ja tavoitteisiin sopivalla tavalla. Lisäksi meidän pankin vastuullisuuslähettiläät käyvät juttelemassa koululaisille ja opiskelijoille turvallisesta ja vastuullisesta pankkiasioiden hoitamisesta ja rahan käyttämisestä, mikä on osa yhteiskuntavastuullisuustyötämme. Haluamme näin olla osaltamme mahdollistamassa toiveikkaampaa tulevaisuutta mahdollisimman monelle.

OP Pohjois-Savo on yhteistyökumppanina tukemassa Taitaja2024- tapahtumaa ja pankilla on tapahtuma-alueella ständi, jonne toivomme mahdollisimman monen messukävijän pysähtyvän juttelemaan pankki- ja raha-asioista. Ajattelen, että työelämää lähestyville tulevaisuuden ammattilaisille yksi aivan keskeinen taito ammattiin valmistavien taitojen lisäksi on omien raha-asioiden hoitaminen fiksusti ja pitkällä aikajänteellä vastuullisesti. Kannattaakin Taitaja2024 -tapahtuman yhteydessä käydä nykäisemässä meidän pankin osaajia hihasta ja poimia ammattilaisten vinkit omien taloudellisen asioiden hoitamiseen – nähdään Taitaja2024 -tapahtumassa!

Kati Kytökorpi
pankinjohtaja
OP Pohjois-Savo

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit