Yhdessä tekeminen ja toisiltamme oppiminen

Vuosi 2023 oli Suomelle kansainvälisten ammattitaitokilpailujen näkökulmasta varsin onnistunut vuosi. Kevään Abilympics-kilpailuista Ranskan Metzissä Suomi voitti kaikkien aikojen ensimmäiset Abilympics-mitalit ja vieläpä viisi kappaletta. Syksyn Puolan Gdanskissa järjestetyissä EuroSkills-kilpailuissa Suomen joukkue keräsi yhteensä kuusi mitalia ja yhdeksän Medallion of Excellence-kunniamainintaa.

Suomen menestys huomattiin myös maailmalla: onnitteluja ja kyselyjä valmennusmetodeistamme tuli todella paljon. Suomen vahvuus on pedagogisesti taitavat ammatilliset opettajamme, jotka osaavat integroida valmennuksen kansainvälisiin ammattitaitokilpailuihin osaksi opettajan arkityötä. Meidän ammatilliset opettajat tekevät pyyteetöntä työtä opiskelijoidensa ja koko alansa eteen. Heidän innostus ja palo työtään kohtaan ei jää meiltä muilta huomaamatta. Se sytyttää ja innostaa myös muita lähtemään mukaan valmennustoimintaan. Yhdessä tekeminen ja toisiltamme oppiminen on yksi tärkeimmistä työkaluistamme oman työn kehittämiseksi.

Suomesta osallistuu aina myös paljon vapaaehtoisia työntekijöitä itse kilpailuorganisaatioon. Tänä vuonna Gdanskin EuroSkills-kilpailuissa heitä oli ennätysmäärä. Jokainen heistä oli tarpeen, sillä nämä ES-kilpailut vaativat kaikilta World Skills Europen jäsenmailta ylimääräisen panostuksen: kilpailut piti alun perin järjestää Pietarissa, ja kun kilpailut siirrettiin Puolaan, oli järjestelyaikaa enää 15 kuukautta. Kiitos kaikille teille, jotka autoitte Puolan EuroSkills 2023-organisaatiota sekä World Skills Europea järjestämään nämä ikimuistoiset kilpailut.

Puolan kisojen jälkeen olikin jo kiire karsia kilpailijat World Skills Lyon 2024-kilpailuihin. Tässä kohtaa haluan kiittää myös kaikkia teitä, jotka noudatitte annettua ohjeistusta ja aikataulua. Se takaa parhaan mahdollisen ammattitaitomaajoukkueen Suomelle.  

Tätä kirjoittaessani ajatukseni ovat jo pitkällä vuoden 2024 puolella: tammikuun Competition Preparation Week:n ohjelmassa, maajoukkueleireissä, lajipäällikköpäivissä, World Skills Europen yleiskokouksessa jne. Kisamatkalta kotiutuessa useimmat meistä toteavat joka kerta: ”ei enää koskaan. Nämä olivat viimeiset kilpailut.”.  Kuukauden päästä kun univelat on nukuttu pois, huomaamme suunnittelevamme jo seuraavaa valmennus- ja kilpailumatkaa. Itse olen ollut nyt mukana 14 kansainvälisissä ammattitaitokilpailuissa ja voin sen tunnustaa: olen saanut viruksen nimeltä Skills eikä sitä vastaan ole rokotetta. Joten tervetuloa vuosi 2024 ja World Skills Lyon 2024!

Teija Ripattila

Huippuvalmennuspäällikkö

teija.ripattila@skillsfinland.fi

040 455 2020

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit