Puhtauspalvelualan finalistikolmikko on valmiina Taitajiin

Savon ammattiopiston puhtauspalvelualan opiskelijoiden menestys ammattitaidon suomenmestaruuskilpailuissa eli Taitajissa on ollut huimaa viime vuosina. Yli kymmenen vuoden ajan Savon ammattiopiston puhtauspalvelualan opiskelijat ovat sijoittuneet palkintosijoille Taitaja-kilpailuissa. Tänä vuonna kolme alan opiskelijaa, Aleksandra Menshova, Ngalula Bombimbo ja Zahwa Salhi Ep Sene, on selvittänyt tiensä kotikisoihin eli toukokuussa järjestettäviin Kuopion Taitaja-kilpailuihin. Kisatehtävät on juuri julkistettu, ja valmistautuminen voi alkaa yhdessä puhtauspalvelualan opettajan Piia Nissisen kanssa.

Aleksandra kertoo haluavansa osallistua Taitaja-kilpailuihin, koska kisat tarjoavat arvokkaan ja ainutlaatuisen kokemuksen. ”Kisoissa voin myös testata itseäni: mitä olen oppinut puolessa vuodessa, kun olen opiskellut puhtauspalvelualalla”, Aleksandra sanoo. Ngalulaa puolestaan motivoi kilpaileminen itsessään: ”Olen ollut kilpailuhenkinen lapsesta asti. Kun opettaja kertoi Taitaja-kilpailuista, tein samana päivänä päätöksen, että osallistun kisoihin.”

Aleksandra, Ngalula ja Zahwa kertovat, että tammikuussa Turussa järjestettyihin Taitaja-semifinaaleihin osallistuminen oli jännittävä kokemus. Zahwa kertoo jännityksen olleen niin kova, ettei hänellä ole muistikuvaa asiakkaasta, joka oli ollut paikalla hänen suorittaessaan kilpailutehtävää. ”Onneksi tuomarit kertoivat, että olin huomioinut asiakkaan oikealla tavalla, vaikka en itse muista sitä”, Zahwa nauraa. ”Semifinaaleista sain käsityksen siitä, mistä Taitaja-kilpailuissa on kysymys, eikä finaali enää jännitä yhtä paljon”, Ngalula hymyilee. ”On myös kiva, että finaali järjestetään omassa kotikaupungissa ja tutussa koulussa”, Zahwa lisää.

Taitaja-kilpailuihin valmistautuessa kerrataan laajasti alan perusasioita. Kisatehtävää suorittaessa täytyy tuntea esimerkiksi erilaiset materiaalit, lika- ja tahratyypit, pesu- ja puhdistusaineet pH-arvoineen, työvälineiden ja suojavarusteiden käyttö, työvaiheiden järjestys ja käyttöliuoksen tekeminen. ”Taitajat ovat myös hyvä mahdollisuus treenata suomen kieltä: meidän täytyy osata lukea ja kirjoittaa kisatehtäviä sekä keskustella tuomareiden kanssa kisapäivinä”, Aleksandra selittää.

Kolmikko on yhtä mieltä myös siitä, että edessä ovat haastavat mutta mielenkiintoiset kilpailut. Kisoja odotetaan hyvässä hengessä: ”Kokemus on tietenkin tärkeintä, mutta ei haittaa, jos voitto osuu kohdalle”, finalistit nauravat.

Puhtauspalvelualan hyvä työtilanne vaikutti alan valintaan

Vaikka Taitaja-kilpailuihin valmistautuminen tiivistyy ennen kisoja, Aleksandra, Ngalula ja Zahwa ovat hankkineet puhtauspalvelualan osaamista jo pidempään. Zahwa on opiskellut puhtauspalvelualalla hieman yli pari vuotta ja valmistuminen häämöttää jo nurkan takana. Opintojen aikana hänelle on ehtinyt kertyä mittava määrä erilaista työkokemusta Maljapuron päiväkodista, Kuopion taidelukio Lumitista, Savon ammattiopistosta ja KYSin Kaarisairaalan sydänvalvontaosastolta. ”Kaikki kohteet ovat olleet erilaisia, ja etenkin sairaalassa tarkkuus korostuu. Parasta on se, että olen saanut työstä ystäviä”, Zahwa iloitsee.

Aleksandra ja Ngalula aloittivat puhtauspalvelualan opinnot syksyllä 2023. Aleksandra on parhaillaan työelämässä oppimassa Kuopion kaupunginteatterissa, jossa hän huolehtii niin teatterin henkilöstön kuin vieraiden käytössä olevien tilojen puhtaudesta. Ngalula on työelämässä oppimisen jaksolla Päivärannan päiväkodissa. ”Kohteessa on pieniä lapsia, ja turvallisuus on sen vuoksi erityisen tärkeä asia. Työssä on tullut vastaan yllättäviä haasteita, kun lapsi haluaa vaikkapa tulla istumaan syliini”, Ngalula kertoo nauraen.

Kaikki kolme opiskelijaa mainitsevat puhtauspalvelualan hyvän työtilanteen vaikuttaneen alan valintaan. ”Haluan mieluummin mennä nopeasti työhön kuin opiskella pitkään”, Ngalula perustelee. ”Puhtauspalvelualan työtehtävissä on monia hyviä puolia. Tykkään tehdä työtä itsenäisesti, ja toisaalta on ihanaa, kun saan olla tekemisissä asiakkaiden kanssa. Hyvät työskentelyvälineet ja koneet tekevät työstä mukavaa”, Ngalula pohtii. ”Ja mikä parasta, kiinnitän nyt eri tavalla huomiota siisteyteen kotona”, hän jatkaa.

Zahwa puolestaan kertoo, että hän ei tiennyt puhtauspalvelualasta kovin paljon, kun hän valitsi itselleen sopivaa alaa. ”Valintani osui silti oikeaan, ja tekisin saman valinnan nyt uudestaan”, hän kertoo. Aleksandra lisää vielä yhden syyn, miksi puhtauspalveluala sopii hänelle: ”Minä yksinkertaisesti rakastan puhtautta!” hän nauraa.

Ngalula, Zahwa ja Aleksandra löytävät puhtauspalvelualasta monia hyviä puolia.

Taitaja-kisat kasvattavat rohkeutta omaan tekemiseen ja ylpeyttä omaa ammattia kohtaan

Puhtauspalvelualan opettajaa Piia Nissistä voi hyvällä syyllä sanoa Taitaja-konkariksi, sillä hän on valmentanut opiskelijoita Taitaja-kilpailuihin vuodesta 2011 alkaen. Näiden vuosien aikana hänen valmentamansa opiskelijansa ovat osallistuneet yhteensä 20 semifinaaliin ja finaaliin. Suurin osa opiskelijoista on ollut maahanmuuttaneita. Kisoista on tuotu kotiin peräti kymmenen Taitaja-mitalia: neljä kultaa, kolme hopeaa ja kolme pronssia. Taitaja-valmentajana Piia on jo käsite, ja työkavereiden odotukset kisamenestykselle ovat korkealla.

Piian mielestä parasta Taitajissa on se, miten kisat vaikuttavat opiskelijoihin. Kisoihin valmistautuessa rohkeus ja luottamus omaan tekemiseen kasvaa. Kilpaileminen kasvattaa myös ylpeyttä omaa ammattia ja ammattitaitoa kohtaan. ”Vaikka Taitaja-viikko on kilpailijoille rankka, silti kukaan opiskelijoista ei ole katunut osallistumistaan”, Piia summaa. Ammatillisen kasvun, ammattiylpeyden ja mahdollisen palkintosijan lisäksi opiskelijat saavat kilpailuihin osallistumisesta todistuksen, joka on työnhaussa melkoinen valttikortti. Taitaja-kisoihin valmistautuminen voidaan myös sisällyttää opintoihin.

Kun Piialta kysytään, mikä on hänen salaisuutensa Taitaja-valmentajana, hän mainitsee puhtauspalvelualan hyvän opettajatiimin: ”Kun opiskelijoilla on vahva perusosaaminen, on helppo tehdä viimeinen silaus Taitaja-kilpailuihin valmistautuessa. Tärkeää on myös se, että alallamme suhtaudutaan Taitaja-kisoihin myönteisesti.”

Taitaja-valmentajana Piia ei halua luoda opiskelijalle liikaa paineita, vaan on tärkeämpää keskittyä opiskelijan vahvuuksiin ja olla kannustava. ”Sanon opiskelijoille usein ohjeeksi sen, että riittää, kun tekee parhaansa”, hän pohtii. Piia paljastaa, että Taitaja-innostukseen saattaa vaikutta myös oma kilpaurheilutausta: ”Olen hiihtänyt nuorena kilpaa, ja asiaan kuuluva kilpailuvietti on edelleen tallella. ”Kisakunnon hakeminen tiivistyy loppua kohti niin kilpahiihtäjällä kuin Taitaja-finalistillakin”, Piia vertaa.

Taitajissa maahanmuuttaneet opiskelijat saavat osaamisensa näkyväksi

Erityisen motivoivaa Piian mielestä on se, että maahanmuuttaneet opiskelijat lähtevät Taitaja-kisoihin positiivisella asenteella, sitoutuvat ja tekevät parhaansa. ”Silti tekeminen ei ole vakavaa: opiskelijat kannustavat toinen toisiaan, vaikka on kyseessä yksilölaji”, hän kertoo. Piia näkee hienona asiana myös sen, että Taitajissa maahanmuuttaneet opiskelijat saavat osaamistaan näkyväksi. ”Puhtauspalvelualalla opiskelija pystyy osoittamaan osaamistaan kielitaidosta huolimatta, eikä eroa suomea äidinkielenään puhuviin kilpailijoihin ole.”

Taitajiin valmistautuessa täytyy kuitenkin huomioida myös kieleen liittyvät asiat. Kilpailutehtävien ymmärtäminen edellyttää niin ammatillisen kuin yleisen kielen hallintaa. On mahdollista, että kilpailutehtävässä on käytetty erilaista ilmausta kuin omassa koulussa. Sen vuoksi on tärkeää tuntea oman alan keskeinen sanasto ja ilmaukset mahdollisimman laajasti. Kielitaitoon liittyviä haasteita ei tarvitse Piian mukaan nähdä pelkästään kielteisenä asiana: ”Kun kieli on vaikeaa, opiskelijat keskittyvät paremmin kilpailutehtävien suorittamiseen. Se terästää kilpailijaa.”

Piian mielestä kotikisat ovat Taitajissakin erityiset. ”Toivon, että niistä jää hyvä kokemus opiskelijoille ja henkilöstölle. Hienoa on myös se, että nyt kaikilla Savon ammattiopiston opiskelijoilla on mahdollisuus nähdä, mitä Taitajat ovat.”

Piia Nissinen haluaa keskittyä Taitaja-valmentajana opiskelijan vahvuuksiin.

Lue lisää Taitaja-kilpailuista.

Hae maahanmuuttaneille suunnattuun puhtauspalvelualan koulutukseen, perustutkinto.

Hae maahanmuuttaneille suunnattuun puhtauspalvelualan koulutukseen, osatutkinto.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit